|
VISU
galleria 15.7. – 26.8.2011
Näytteilleasettajat:
Anders Aromäki – sisustusarkkitehti, muotoilun ja tilasuunnittelun tuntiopettaja Amk Noviassa
Minna Östman – muotoilun maisteri tilasuunnittelussa, ulkopuolinen ohjaaja Amk Novian muotoilun linjalla
Yhteistyömme aikana tilasuunnittelun opetuksen parissa ihmisten kiinnostus kodin sisustukseen ja sisustustuotteiden kulutukseen on lisääntynyt ja siitä on tullut perusteellisesti keskusteltu aihe ammattilaisten keskuudessa. Sisustajana löytää itsensä keskeltä materiaalista maailmaa ja mieluiten olisi aina askeleen edellä seuraavaa suurta trendiä tai tyylisuuntaa. On suuri vaara joutua kauniin pinnan lumoihin ja unohtaa syvyys.
Idea näyttelyyn ”Huone ja keittiö” alkoi pohdinnasta sisustajan vastuusta pinnan ja syvyyden kysymyksissä. Jatkammeko kulutusyhteiskunnan tukemista, mikä on kaikesta huolimatta leipäpuumme, vai nostammeko tämän ilmiön näkyville, katsommeko kiiltokuvaa, josta kaikki olemme osallisia? Mitä suurimmassa määrin juuri me itse?
Aikamme muuttuvassa ja stressintäyteisessä olemassaolossa koti saa yhä tärkeämmän merkityksen. Mitä virtuaalisemmaksi maailmamme muuttuu, sitä enemmän tunnumme tarvitsevan fyysistä. Kodin ajatellaan olevan turvallinen satama, jossa jokainen voi ilman ulkoisia paineita olla oma itsensä. Jossakin sisimmässämme kannamme kuvaa ”täydellisestä kodista”, joka on kauniisti sisustettu, aina siivottu ja jossa olemme aina onnellisia. Monille kodista tuleekin yksi suorittamisen paikka lisää. Viimeisten trendien perässä kulkeminen, oikeiden huonekalujen metsästys, koriste-esineiden hankkiminen jne. johtaa siihen, että kodit alkavat muistuttaa toinen toisiaan yhä enemmän sen sijaan että olisivat persoonallisuutemme ja luovuutemme ilmentymiä.
Näyttelyssä Huone ja keittiö esitetään kuvitteellinen koti, jossa persoonallinen maku ja perityt esineet saavat sijansa – pyhä sekoitus kierrätystä ja uudelleen luotuja tavaroita niistä, jotka ovat kauan sitten hylätyt.
Tavallisesti tilauksen mukaan työskennellessä meillä on asiakas lähtökohtana ja kohderyhmä, jonka tarpeita ja toiveita yritämme täyttää. Jopa tämän näyttelyn kohdalla olemme kääntyneet henkilön puoleen, jota ei ehkä ole edes olemassa. Mitä kodissa tarvitaan ja mikä tekee kodista viihtyisän, niin että se tuntuu kodilta? Kuvitteellinen henkilömme on joka tapauksessa jättänyt taakseen kaiken pinnallisen, hänen kotiaan ei ole tehty kiiltokuvaksi, joka tekisi naapuriin vaikutuksen.
Näyttelymme, tai paremminkin tilateoksemme on tehty myös tuomaan pohdintaa ja lisäulottuvuutta Kokkolan asuntomessuihin.
Home is the ongoing story of a person.
A wholehearted home frames the complex patterns of living, while leaving room for individual experience. It underpins the needs of the people living there, while giving freedom for expression. In short home is a canvas for self-expression. There is only one rule: leave space for change, a place for passing passions, for something new to come along. If things are too defined, there is no possibility for life. Life isn't fixed, so spaces can't be either. Home can be where the heart is – but it has nothing to do with images of perfection…
Ilse Crawfordin kirjasta ”Home is where the heart is”.
|