|
VISU
galleria
17.2.–25.3.2011
Näyttelyni koostuu kahdesta osasta joista ensimmäinen ja laajempi on ”Kunnianosoitus Arvo Elis Pitkäselle” ja toinen on sarja erillisiä maalaus – ja piirustusveistoksia.
Molemmissa olen käyttänyt epoksihartsia – toisessa enemmän lakkana kiillon ja materiaalisen vaikutelman vuoksi (maalaukset) ja maalausveistoksissa rakenteen luomiseksi ja läpikuultavan pinnan aikaansaamiseksi.
Kolmeulotteisen maalausveistoksen ajatus on vaivannut minua jo pitkään ja aiemmin olen toteuttanut mm. installatoorisen maalausveistoksen ”Lumiukot lentää taivaaseen” (Splätsh; Amos Andersonin taidemuseo,2008, Taabor 09;Nurmijärvi ja Gallen-Kallelan museo 2010).
Viimevuosina läpikuultavuus ja valo ovat tulleet minulle myös taidemaalarina entistä tärkeämmäksi.
Valon ja kolmeulotteisen maalatun muodon ensimmäisiä töitä ”talojen” muodossa esitän VISU galleriassa
" Kunnianosoitus Arvo Elis Pitkäselle "
Sain viime vuonna maalauspohjia yli 50 vuoden takaa lahjoituksena Arvo Elis Pitkäsen jäämistön haltijalta ja ystävältäni Pekka Aarnilta.
Maalauspohjat ovat vankkaa tekoa ja useat ovat taidemaalari Arvo Pitkäsen itsekriittisen maalausprosessin jälkeen päätyneet uudelleen puolirasvaisen pohjusteen peittämiksi - eli useat saamani maalauspohjat on Arvon tiukka itsesensuuri muuttanut taas ns. puoliöljypohjiksi.
Teknisesti saamani maalauspohjat ja maalausteline sysäsivät minut kokeilemaan puolirasvaiselle pohjalle vesiväriä ja lakkaustekniikkana epoksilakkaa. Ja molemmat toimivat mielestäni niin hyvin että päätin työstää pohjista kokonaisen sarjan maalauksia joissa pinta on hyvin kiiltävä ja alla oleva vesiväri jättää Arvo Pitkäsen puoliöljypohjan tekstuurit ja muutamassa pohjassa heikosti näkyvät piirustushahmotelmat näkyviin.
Sisällöltään työt viittavat vuonna 1995 Mazzano Romanossa Italiassa maalamaani sarjaan "unde venis - quo vadis". Eli filosofiseen peruskysymykseen olemassaolostamme ja myös siitä mitä me olemme, mistä tulemme ja minne menemme. Näihin peräti isoihin kysymyksiin olen vastannut maalauksilla joiden nimet kertonevat enemmän eli : "Kalassa", "Unen kalastaja", "Narkissos", "Aavikkokävelijä", "Päämäärä", "Siesta", etc...
Sisältönä pidän myös yhden elämäni sankarin maalauspohjia.
Yksi elämäni sankareista eli Arvo Elis Pitkänen 1908 - 1978, taidemaalari - armeijan evp. kapteeni - lehtori Elisenvaaran yhteiskoulussa (Kyrö) ja Turun lyseossa, vanhempieni ja isoisäni ystävä, minun ensimmäinen taideopettajani sekä uimakaverini.
Eli hänen maalauspohjansa eivät todellakaan olleet vitivalkoisia nelikulmioita vaan paljon entisestä elämästään kertovia puolivalmisteita joita minun on ollut kunnia saada käyttää - ja siitä siis Hommage A Arvo Elis Pitkänen !
Petri Hytönen
|