|
VISU galleria 14.5. - 30.6.2006
Galleria Visun kesäkauden aloittaa taidegraafikko Juho Karjalaisen
miesaiheiset kuvat.
Juho Karjalainen on yksi maamme tunnetuimpia taidegraafikoita,
joka on esiintynyt lukuisissa näyttelyissä sekä valtakunnallisesti
että kansainvälisesti. Hän on vaikuttanut suomalaiseen
taidegrafiikkaan paitsi aktiivisena taiteilijana myös grafiikan
opettajana mm. Suomen taideakatemian koulussa (nykyinen Kuvataideakatemia)
ja Taideteollisessa korkeakoulussa.
Juho Karjalaisen teosten pääteema on ollut 1970-luvun
lopulta lähtien alaston ihminen. Pitkään hän
työsti alastonta naisvartaloa, mutta siirtyi 1993 runollisista
naiskuvista miesaiheeseen. Juho Karjalaisen miehet eivät ole
suomalaisesta miehestä usein julkisuudessa esitettyjä
stereotypioita, vaan hänen mieshahmonsa henkivät vahvuutta
ja pehmeyttä, yleisyyttä ja yksityisyyttä. Karjalaisen
mieshahmot ovat läheisessä ja harmonisessa kosketuksessa
luontoon.
Metalligrafiikka on taitoa ja kärsivällisyyttä
vaativa tekotapa. Karjalainen on kehittänyt oman akvatintatekniikan
sovellustapansa, jossa jälki on akvarellimaisen herkkä
ja maalauksellinen. Tekniikka on Karjalaisella niin täydellisesti
hallussa, ettei katsoja edes ajattele, miten teos on tehty. Sitä
vain ihailee valoa ja tunnelmaa, sävyjen herkkyyttä. Suomalaista
miestä katsoo uusin silmin.
|