|
VISU galleria 3. – 30.3. 2007
Galleria VISUssa on maaliskuun ajan esillä Pohjoismaisessa
Taidekoulussa vierailevana opettajana toimivan Ann-Jeanette Sjölanderin
minimalistishenkisiä piirustuksia.
Sjölander on Tukholmassa vaikuttava kuvataiteilija, joka asui
Suomessa vuosina 1992-2003. Suomen vuosinaan Sjölander toimi
sekä maalauksen opettajana että aktiivisena taiteilijana
ja hän on esitellyt töitään Suomessa sekä Pohjanmaalla
että Helsingissä.
Ruotsiin palattuaan Sjölander on kolmen viime vuoden ajan
syventynyt piirustukseen ja pitänyt viime vuonna menestyksekkään
näyttelyn göteborgilaisessa Galleri
Thomassenissa. VISUssa on esillä puuväri ja lyijykynäpiirustuksia,
joiden lähtökohtana ovat ympyrät. Ympyröiden
asettelu suorakaiteen muotoisella paperilla vaihtelee yhdestä keskitetystä ympyrästä useampaan
tai joko keskipisteen ympärille tiukasti asetelluista ryhmistä tai
järjestyksistä.
Ann-Jeanette Sjölanderin kuvakieli on ulkoiselta olemukseltaan
pitäytynyt opiskeluajoista lähtien minimalismin perusmuodoissa.
Nyt nähtävissä piirustuksissa Sjölander tutkii
ympyrän ja suorakaiteen suhdetta silloin, kun kokonaisuus
saa aikaan tilan paperin suorakaiteen muotoisen pinnan ja ympyröiden
sijainnin välisenä leikkinä.
”Yhden armoitetun silmänräpäyksen ajan ihminen
voi olla hetken hiljaisuudessa. Ehkäpä joskus jokainen
ihminen voi kokea minimalistisen ilmaisun kautta jännitteen,
jossa hiljaisuus on levottomuuden naapurina, aivan kuten kaaos
voi olla jumalan naapuri. Piirustuksissani on usein hiljainen ja
pelkistetty ilmaisu, joskus niissä on liike ja nämä kuvat
nousevat itse asiassa hälystä, riidasta ja metelistä.”
Ann-Jeanette
Sjölander
|