|
VISU galleria 13.1.-24.2.2007
Veikko
Vionojan taide on usein liitetty menneen maaseutuyhteisön
kuvaamiseen, aikaan, joka on jossakin kaukana takanapäin.
Usealle Vionojan taiteen ihailijalle läheistä on nimenomaan
teosten aihepiiri; hiljaiset rakennukset, laajana levittäytyvät
peltoaukeat mittaamattoman taivaan alla ja kesäyön valoa
tulvivat ikkunanäkymät.
Galleria VISU haluaa tuoda esille Vionojan taiteen ajankohtaisuuden
tässä ajassa. Visun yhteistyökumppanina taidekasvatustapahtumassa
NELJÄ IKKUNAA VIONOJAAN on taidemuseon amanuenssi Paula Hyttinen.
Tammikuun ajan yleisöllä on mahdollisuus osallistua galleriatiloissa
työpajaan, jossa lähestytään Vionojan piirustustaidetta
tekemisen kautta. VISU tarjoaa mahdollisuuden koululaisryhmille
varata aika työpajaan ja saada kokea elämyksellinen kohtaaminen
Vionojan taiteen parissa toiminnan kautta.
Tapahtuman aikana galleriassa on esillä Vionojan piirustuksia
sekä taiteilijan teosten pohjalta tehty tilateos. Tarkoituksena
on, että tapahtuman vierailijat tekevät yhteistä suurta
hiilipiirustusta, jonka pohjana on Vionojan taide. Tapahtumaa ohjaavat
sekä Paula Hyttinen että Anna Ulff Visun puolesta. Tapahtumaa
dokumentoidaan jatkuvasti ja elävä ja kasvava piirustus
on nähtävillä Visun internetsivuilla.
TIETO, OIVALLUS, ELÄMYS, ITSETEKEMINEN.
Tapahtuma on sovellettavissa eri-ikäisille kiinnostuksen
mukaan.
Ryhmän koko n.10 henkeä.
Tapahtuman kesto 1-1,5 h.
Tapahtumaan voi varata aikoja
Yhteyshenkilö ja varaukset, suomenkieliset ryhmät:
Paula Hyttinen
paula.hyttinen@kokkola.fi
puh. 044-780 94 75
Yhteyshenkilö ja varaukset, ruotsinkieliset ryhmät:
Anna Ulff
visu@regionline.fi
puh.
044-514 66 41
|